Tiedotteet

« takaisin etusivulle

Hautatoimen hinnastotyöryhmän esitys haudanhoitohinnastoksi hyväksyttiin

06.05.2010


Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnassa asetettiin keväällä 2009 työryhmä valmistelemaan hautaustoimen sekä hautojenhoidon hinnastoja koko Hämeenlinnan seurakuntayhtymän alueelle. Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin Erkki Alanen ja jäseniksi Merja Penttinen, Kalevi Salonen, Sari Kitinprami ja Heikki Karisto. Seurakuntayhtymän viranhaltijoista työryhmän jäseninä toimivat talousjohtaja Kai Kauppinen, ylipuutarhuri Kari Laiho ja toimistosihteeri Päivi Kettunen (siht.) sekä seurakuntien edustajana Hauhon kirkkoherra Tapani Vanhanen.

Työryhmän valmistelun tuloksena syntyi yhtenäinen hoitohinnasto, mikä hyväksyttiin kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnassa 10.2.2010 ja edellen vahvistettiin yhteisessä kirkkoneuvostossa 8.4.2010.

Vuodesta 2010 eteenpäin seurakuntayhtymän hautausmaille voi hankkia kesähoidon joko vuodeksi tai viideksi vuodeksi kerrallaan. Haudanhoito sisältää seurakuntayhtymän hankkimat kukat, haudanpinnan siistimisen, kukkien hoidon, lannoituksen ja kastelun. Perusmaksuun sisältyy kolme kukkaa, ja lisäkukkia voi hankkia lisäpalveluna. Myös omaisten toimittamien kukkien kastelupalvelua on mahdollista saada. Hoitokausi on 1.5. – 30.9 välisenä aikana ja kukat istutetaan kesäkuun kymmenennen päivän tienoilla (säävaraus).

Yhtenäiset hoitohinnat otetaan käyttöön kesän 2010 hoitosopimuksissa.

Haudanhoitohinnasto 2010 (pdf)


« Näytä lisää tiedotteita